Hevosurheilu-lehti uutisoi perjantain 28.11. numerossaan FEI:n kouluratsastusohjelmien muuttumisesta. Tuntuvin muutos on tulossa ns. alanumeroihin eli yleisvaikutelmanumeroihin. Hevosen liikkeitä ja niiden irtonaisuutta arvioivien numeroiden kertoimet putoavat kakkosesta ykköseen.
Uusi arviointimuutos tarkoittaa sitä, että näyttävyyden ja suurien liikkeiden vaikutus kokonaisuuteen laskee suorituksen arvioinnissa. Käytännössä muutos johtaa siihen, että teknisesti hyvät mutta eivät niin näyttävät suoritukset nousevat paremmille pisteille kuin aikaisemmin. Toisin sanoen kouluratsastuksessa on nyt otettu suuri askel kohti hyvän ja tarkan ratsastamisen palkitsemista, mikä ei tietenkään voi olla huono asia. Vai voiko?
Asioilla on tapana olla kaksi puolta, niin tässäkin tapauksessa. Toisaalta on hienoa, että taitavat ratsastajat saavat ansaitsemansa kunnian myös hyvien pisteiden muodossa. Mutta toisaalta lajin hohto suuren yleisön silmissä saattaa kärsiä. Kouluratsastus ei ole muutenkaan se kaikkein yleisöystävällisin laji. Lajia ymmärtämätön esteetikko saattaa kuitenkin nauttia kauniin ja näyttäväliikkeisen hevosen katselemisesta. Esteetikolle on yhdentekevää, jos hevonen rikkoo keskiravin tai sarjavaihdot menevät pieleen. Hän nauttii siitä, että näkee hevosen liitävän ja tanssivan.
Arvointimuutos vaikutus tulee ulottumaan myös ruohonjuuritasolle esim. aluekilpailuihin, joissa ei muutenkaan yleisöä pahemmin näy. Aluekilpailuissa arvioivat tuomarit eivät yleensä ole siitä kokeneemmasta päästä ja se näkyy erityisesti kyvyttömyytenä arvioida hevosen liikkeiden vaikutusta suoritukseen. Aluetasolla tuomitseva tuomari uskaltaa vain harvoin arvostaa korkein pistein hyvin liikkuvaa hevosta, kun taas kokenut kansallisen ja kansainvälisenkin tason tuomari palkitsee hyvin liikkuvan hevosen. Uusi sääntömuutos voi pahentaa tilannetta entisestään ja siksi pahin tulevaisuuden kouluratsastuksen tulevaisuuden skenaario on sellainen, jossa liikkeettömät ja varmat pätikät (Terhi Laurilaa lainatakseni) vievät kirkkaimmat mitalit.
Kouluratsastuksen arviointiuudistus pistää mietteliääksi sekä ratsastajana että kasvattajana: Mikä on lajin tulevaisuus? Olemmeko menossa kohti sellaista kouluratsastuksen tulevaisuutta, jossa katsomossa istuvat toimihenkilöiden lisäksi vain ”surevat” omaiset? Urheilulaji ei säily, jos se ei kiinnosta ketään muuta kuin itse urheilijaa. Eleettömästä ja tarkasta ratsastamisesta palkitseminen on toki hieno asia mutta nähtäväksi jää, innostuuko suuri yleisö jännittämään, miten hyvin taivutus voltilla onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti