Ypäjätreenit vihdoinkin

Kerättyään riittävästi rohkeutta ja tsemppihenkeä tätiratsastaja sai kuin saikin laitettua trailerin auton perään, lastattua pollensa koppiin ja käännettyä auton nokan kohti Ypäjää.

Yli puoli vuotta pääsi vierähtämään ilman valmennuksen valmennusta, joten kyllä sitä automatkalla tuli muutamaan kertaan mietittyä, että mitähän tästä taas tulee. Durandoakaan kun ei ole kuljetettu koko talvena muualle kuin klinikalle ja takaisin, saatika että olisin ratsastanut D:tä muualla kuin kotona. Pikku-D voi myös tunnetusti olla hieman virma vieraissa paikoissa (sanoo hän joka siis tippui viimeisissä kisoissa verryttelyssä).

Valmennus sujui ennakko-odotuksista huolimatta ihan leppoisasti. Täytyy sanoa, että K.N. oli varsin kiltti meille. K.N. alkaa ilmeisesti pehmetä iän myötä tai sitten hän ajatteli, että jos nyt sanoo ihan suoraan, niin näitä ei taas vähään aikaan näy. Ei vaan, kyllä K.N. tietää, että palaan aina takaisin Ypäjälle sanottiin mitä hyvänsä :).

Emme me D:n kanssa tietenkään mitään ylistävää palautetta saaneet, vaan pikimminkin ajatuksen siitä, että aika pitkä matka olisi vielä kisoihin edessä. Niin eikä niitä vaihtojakaan kai kannattaisi hirveästi harjoitella, kun sinne vaativaankin on vielä pitkä (lue valovuoden pituinen) matka. Perusasioissa riittää niin paljon hiomista: kaula pitää saada pidemmäksi, nenä paremmin eteen, ratsastajan jalkojen paino jalustimiin, istunta hiljaisemmaksi laukassa, käsi ei saa vetää kun kääntää jne. ja jne. eli back to the basics.

Valmennus oli kuitenkin positiivinen kokemus; jäin henkiin enkä saanut fyysisiä enkä henkisiä vaurioita. Paitsi että henkinen puoli koki kovan kolauksen muissa kuin valmennukseen liittyvissä asioissa. Huonon ilman vuoksi olimme vanhalla maneesilla, jossa on hyvät peilit. Kun näin itseni Pikku-D:n selässä, melkein tipuin järkytyksestä.

Kouluratsastajan pitäisi näyttää sirolta ja jotenkin elegantiltakin, ja minä näytin lähinnä itäsaksalaiselta kuulantyöntäjältä! Hetken mietin, olisiko niin, että peilit leventävät. Mutta ei, muut ratsastajat näyttivät ihan yhtä hoikilta sekä peileistä katsottuna että livenäkin. Että se siitä…

Nyt on pakko lähteä lenkille. Huomenna aion pistellä viisi kilometriä vaikka väkisin.

Päivityksiä

On vierähtänyt melkoinen tovi siitä, kun tätiratsastaja on saanut kirjoiteltua tänne mistään asiasta tai asian vierestä. Syitä siihen on olemassa monia, mutta suurin on ehkä se, että kun työ on kirjoittamista, ei sitä aina vapaa-aikanaan jaksa.

Tapahtumia on riittänyt viimepäiville aika paljon. Siksi yritän tehdä mahdollisimman tiivistetyn päivityksen:

1. Pirjo on onnellisesti tiine oriista Hotline. Pirjo-tamma, kuten myös toinen oriilla astutettu tamma, tuli kantavaksi laakista, mikä kertonee oriin hyvästä sperman laadusta. Siittiöt kestävät hyvin kuljettelua ja säilyttävät liikkuvuutensa. Nyt sitten vain toivotaan, että Pirjo pitää alkion sisällään ja tiineys jatkuu muutenkin hyvin.

2. Nuoriso eli orivarsat ja Reiska on viety laitumelle Korpilahdelle. Oikein alkaa tuntua kesälomalta, kun tallissa on neljä hevosta entisen kymmenen sijaan.

3. Durando on edelleen hyvässä kunnossa. Olen aloittanut sillä laukanvaihtojen kanssa. Ruuna vaihtaakin jo molempiin suuntiin. Vaihdot eivät ole toki mitenkään valmiit mutta erittäin hyvällä alulla. Toiveissa on, että jospa tässä vielä kuukauden päivät niitä vääntäisi, niin voisi johonkin kisoihinkin lähteä. Ei tekemään vaihtoja, mutta johonkin helpompaan.

4. Ja sitten se ikävin juttu: Ellu-koira jäi auton alle viime keskiviikkona. On ihme, että se on ylipäätään hengissä eikä sisäelinvaurioita tullut. Ellun lonkkamalja oli aika osissa ja suoliluu murtunut. Kiitos Veterin Hansun, joka leikkasi Ellua torstaina neljä tuntia, koira on nyt toipumassa.