Hevosurheilu-lehti uutisoi 27.2.2009 perjantai-numerossaan, että saksassa asuva Jonathan Silfver on kouluhevosten koeratsastaja tämän vuoden oripäivillä. Jos Hevostalli.netin arvoisiin keskustelijoihin on luottaminen, saadaan tänä vuonna oripäiville oikeaa koko kansan viihdettä. Nimimerkki Paali kirjoittaa näin:
"[Jonathan] Silfver on HU:n mukaan ollut puolitoísta vuotta töissä Terhi Stegarsilla Saksassa. Suomessa kisasi vähän kenttää, mutta eipä taida olla ainuttakaan kansallista koulustarttia. Erikoinen valinta joka tapauksessa.
Ja kun sen joku mainitsee, niin oli jonkin aikaa jossain television päivächatissa juontajana."
Nyt on siis Hippoksessakin ymmärretty tosi-tv:n todellinen markkina-arvo; otetaan koeratsastajaksi tuttu tv-kasvo, ja Ypäjä-hallin katsomo on piukassa jos jonkin sortin heppa-tyttöä ja tätiratsastajaa.
Ensi vuonna idea kannattaa viedä vielä hieman pidemmälle. Big Brother alkanee taas ensi syksynä, joten laitetaan se BB-voittaja testaamaan nuoret kouluoriit. Julkisuus olisi takuuvarmaa. Saataisiin Maikkarin kuvausryhmäkin paikalle.
Siinä sitä sitten tulee todettua todellinen orien luonne: se hyväksytään, jonka selässä BB-voittaja pysyy kauiten. Tähän suuntaanhan se nytkin näyttää olevan menossa; pannaan kuskiksi sellainen hemmo, jonka päätä ei palella vaikka ohjaus ei toimi.
Kuka siitä nyt välittää, onko Joonas vai-mikä-se-nyt-oli kouluratsastaja, esteratsastaja, puskaratsastaja tai rodeoratsastaja. Pääasia on, ettei kuskina ole mitään nössökkä kouluratsastajatäti, jotka heittävät leikin kesken siinä vaiheessa, kun polle sanoo yhteistyösopimuksensa irti. Tänä vuonna oriit testataan hamaan loppuun saakka…
Kansa janoaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Nyt hevoskansalla on mahdollisuus saada viihdettä koko rahan edestä.
lauantai 28. helmikuuta 2009
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Oripäiville oriaan valmistelevan iltarukous
Anna orilautakunnalle positiivinen mieli;
Kun orini kävelee kehässä jännittyneenä takaosa ravaten, anna niiden ajatella: tänään jännittynyt mutta huomenna yliastunta voi olla jopa 30 senttimetriä. 9.
Kun orini hyppää pystyyn sen kyllästyessä seisomaan paikallaan lautakunnan edessä, anna niiden ajatella; tasapainoinen ja lihaksikas. Erittäin maskuliini ja hyvä orileima. Tyyppi 9.
Kun orini pinkoo kauhistuneena irtohypytyskujassa häntä koipien välissä ja turpa kohti taivasta sieraimet suurena pukitellen villisti, anna niiden ajatella; nopea, notkea, innostunut nuoriherra, joka pitää esiintymisestä. Potentiaalia kouluhevosena, menee jo nyt ”ylämäkeen” 9.
Kun orini hyppää innokkaasti hypytyskujan aidoista ulos, anna niiden ajatella: Hyppää rohkeasti ja mielellään. Ennakkoluuloton. Voisi olla tulevaisuutta myös estelaukkakilpailuissa 9.
Opeta heitä ajattelemaan: etsikäämme syitä hyväksyä tämä kerrassaan karvainen ja hurmaava ori, älkäämme syitä hylätä se.
AAAAmen
Kun orini kävelee kehässä jännittyneenä takaosa ravaten, anna niiden ajatella: tänään jännittynyt mutta huomenna yliastunta voi olla jopa 30 senttimetriä. 9.
Kun orini hyppää pystyyn sen kyllästyessä seisomaan paikallaan lautakunnan edessä, anna niiden ajatella; tasapainoinen ja lihaksikas. Erittäin maskuliini ja hyvä orileima. Tyyppi 9.
Kun orini pinkoo kauhistuneena irtohypytyskujassa häntä koipien välissä ja turpa kohti taivasta sieraimet suurena pukitellen villisti, anna niiden ajatella; nopea, notkea, innostunut nuoriherra, joka pitää esiintymisestä. Potentiaalia kouluhevosena, menee jo nyt ”ylämäkeen” 9.
Kun orini hyppää innokkaasti hypytyskujan aidoista ulos, anna niiden ajatella: Hyppää rohkeasti ja mielellään. Ennakkoluuloton. Voisi olla tulevaisuutta myös estelaukkakilpailuissa 9.
Opeta heitä ajattelemaan: etsikäämme syitä hyväksyä tämä kerrassaan karvainen ja hurmaava ori, älkäämme syitä hylätä se.
AAAAmen
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Kehityskin kehittyy
Ratsujalostusliiton toimintaa kohtaan on esitetty paljon erilaista kritiikkiä. Milloin se kohdistuu yhdistyksen päätöksiin, toimijoihin, toimintaan, toimijoiden valitsemiseen, tapahtumien järjestelyihin jne.
Jos joku on varma, niin se on aivan varma (lainaus eräältä maailmankuululta filosofilta), että kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Silti kritiikillä on aina sijansa kehitysprosessissa; jos lunta tulee tupaan joka talvi, on syytä miettiä, pitäisikö rakentaa kokonaan uusi katto. Se että RJL:n toimintaan ei osallistuta ei välttämättä kerro sitä, että vapaaehtoistoiminta ei kiinnosta. Se voi myös kertoa jäsenien turhautumisesta yhdistyksen toimintaa ja toimintatapoja kohtaan.
Kritiikin ja epäkohtien osoittamisen sijaan tätiratsastaja ajatteli esittää muutaman ajatuksen siitä, miten RJL:n toimintaa voitaisiin kehittää, niin että ihmiset olisivat valmiita myös osallistumaan itse yhdistyksen toimintaan. Se on selvää, että pelkillä jäsenmaksuilla ei pitkälle pääse. Tarvitaan aktiivisia toimijoita.
Alueellisten alayhdistysten perustaminen saattaisi aktivoida kasvattajia sekä edistää toimintaa eri puolilla Suomea. Alayhdistykset voisivat järjestää ja organisoida alueellisia Kyvyt esiin -tilaisuuksia ja muita erityisesti fwb-hevosille tarkoitettuja luokkia tms.
Jäsenien aktivoiminen esim. hallituksen jäsenvaaliin onnistuu nykyisen tietotekniikan avustuksella helposti. Pian äänestämme eduskuntavaaleissakin netissä, joten eiköhän muutaman sadan jäsenen yhdistys tähän pysty. Mielipidetiedustelujen tekeminen verkon välityksellä voisi myös tuoda sellaista tuntua, että yksittäisellä kasvattajallakin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ylipäätään vuoropuohelu kasvattajien ja RJL:n välillä on tehtävä esteettömäksi, nopeaksi ja julkiseksi.
Jos katsotaan tarpeelliseksi, että hallituksessa on oriinpitäjiä, siihen kutsutaan kaikki oriinpitäjät. Tasapuolisuus on onnistumisen edellytys. Oriinpitäjät eivät saisi kuitenkaan olla antamassa lausuntoja jalostukseen tarjottavista oreista. Se pitäisi jättää kokonaan muille toimijoille.
RJL:n kokoukset pitäisi järjestää aina yleisissä tiloissa, jolloin osallistuminen kokouksiin on hallituksen ulkopuolisiltakin luontevaa. Kokouksista tiedottaminen on myös ensiarvoisen tärkeää. Aina pelkkä ilmoitus omalla nettisivulla ei ole riittävästi. Paljon parjattu ht-netti voisi olla tässä asiassa hyvä kaveri.
RJL:n pitäisi nyt oikeasti miettiä, miten hankkia uusia ja pitää kiinni niistä vanhoista jäsenistä. Uusia yhdistyksiä on perustettu ja perustetaan, jos RJL:n toimintaa ei koeta riittävän mielekkääksi. RJL on rakentanut toiminalleen hyvän perustan mutta mikään rakennelma ei kestä ilman ajoittain toistuvaa remonttia.
Jos joku on varma, niin se on aivan varma (lainaus eräältä maailmankuululta filosofilta), että kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Silti kritiikillä on aina sijansa kehitysprosessissa; jos lunta tulee tupaan joka talvi, on syytä miettiä, pitäisikö rakentaa kokonaan uusi katto. Se että RJL:n toimintaan ei osallistuta ei välttämättä kerro sitä, että vapaaehtoistoiminta ei kiinnosta. Se voi myös kertoa jäsenien turhautumisesta yhdistyksen toimintaa ja toimintatapoja kohtaan.
Kritiikin ja epäkohtien osoittamisen sijaan tätiratsastaja ajatteli esittää muutaman ajatuksen siitä, miten RJL:n toimintaa voitaisiin kehittää, niin että ihmiset olisivat valmiita myös osallistumaan itse yhdistyksen toimintaan. Se on selvää, että pelkillä jäsenmaksuilla ei pitkälle pääse. Tarvitaan aktiivisia toimijoita.
Alueellisten alayhdistysten perustaminen saattaisi aktivoida kasvattajia sekä edistää toimintaa eri puolilla Suomea. Alayhdistykset voisivat järjestää ja organisoida alueellisia Kyvyt esiin -tilaisuuksia ja muita erityisesti fwb-hevosille tarkoitettuja luokkia tms.
Jäsenien aktivoiminen esim. hallituksen jäsenvaaliin onnistuu nykyisen tietotekniikan avustuksella helposti. Pian äänestämme eduskuntavaaleissakin netissä, joten eiköhän muutaman sadan jäsenen yhdistys tähän pysty. Mielipidetiedustelujen tekeminen verkon välityksellä voisi myös tuoda sellaista tuntua, että yksittäisellä kasvattajallakin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ylipäätään vuoropuohelu kasvattajien ja RJL:n välillä on tehtävä esteettömäksi, nopeaksi ja julkiseksi.
Jos katsotaan tarpeelliseksi, että hallituksessa on oriinpitäjiä, siihen kutsutaan kaikki oriinpitäjät. Tasapuolisuus on onnistumisen edellytys. Oriinpitäjät eivät saisi kuitenkaan olla antamassa lausuntoja jalostukseen tarjottavista oreista. Se pitäisi jättää kokonaan muille toimijoille.
RJL:n kokoukset pitäisi järjestää aina yleisissä tiloissa, jolloin osallistuminen kokouksiin on hallituksen ulkopuolisiltakin luontevaa. Kokouksista tiedottaminen on myös ensiarvoisen tärkeää. Aina pelkkä ilmoitus omalla nettisivulla ei ole riittävästi. Paljon parjattu ht-netti voisi olla tässä asiassa hyvä kaveri.
RJL:n pitäisi nyt oikeasti miettiä, miten hankkia uusia ja pitää kiinni niistä vanhoista jäsenistä. Uusia yhdistyksiä on perustettu ja perustetaan, jos RJL:n toimintaa ei koeta riittävän mielekkääksi. RJL on rakentanut toiminalleen hyvän perustan mutta mikään rakennelma ei kestä ilman ajoittain toistuvaa remonttia.
torstai 19. helmikuuta 2009
Suunnitelmia ensi kesäksi
Durando
Durandon kanssa ensi kausi näyttää yhtä mustalta kuin hevonenkin. Revähdys on parantunut hyvin, mutta nyt on ilmennyt kokonaan uusi vaiva. Molemmat takakintereet ovat kipeytyneet, ja osasyy on varmaan revähdyksissä. Piikityksiä on jo tullut mutta tulosta ei. Saas nähdä joutuuko D leikkauspöydälle. Toivottavasti ei.
Ensi kisakausi on joka tapauksessa förbi. Jos ottaisi tavoitteeksi sen, että pääsisi edes ratsastamaan ruunalla, ettei se ihan kokonaan näivety.
Pirkko
Kauden päätavoite on ehdottomasti saada tamma kantavaksi. Sulho on valittu ja se on Blue Horse Hotline. Valitsin orin, jonka emänisä on De Niro, koska tästä yhdistelmästä tulisi vähän samantyyppinen Donnerhall-linjaus kuin Tomppa on. Tomppa on sen verran onnistunut painos, että yritän yrittää :) samaa ellen parempaa maailmanluokan orilla. Hotline sopii lisäksi tyypiltään Pirkolle ja tuo siihen toivottavasti myös isänisän Gribaldin myötä lisää ratsastettavuutta.
Tepa ratsastaa Pirkolla alkukaudesta muutamia kilpailuita, joista nyt mainittakoon oripäivien yhteydessä kilpailtava kutsukilpailu Laatuarvostelun kymmenelle parhaalle. Tamma pitäisi myös kantakirjata. Kantakirjaus tapahtunee Niinisalossa 7.5.
Reiska & Tomppa
Reiskan ja Tompan aion viedä Ypäjän Kyvyt esiin -tilaisuuksiin. Reiska osallistuu molempiin mutta Tomppa vain yhteen. Sillä kun ei tilastoleimansa takia muutenkaan ole mahdollisuuksia finaalipaikkaan. Kyvyt esiin -jälkeen molemmat pojat lähtevät laitumelle, ja Reiskakin saa hyvin ansaitun lomansa, joka kestää syksyyn saakka.
Että tämmöisiä suunnitelmia. Taitaa ensi kesä mennä tätiratsastajan osalta ratsasteluksi. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kesä.
Durandon kanssa ensi kausi näyttää yhtä mustalta kuin hevonenkin. Revähdys on parantunut hyvin, mutta nyt on ilmennyt kokonaan uusi vaiva. Molemmat takakintereet ovat kipeytyneet, ja osasyy on varmaan revähdyksissä. Piikityksiä on jo tullut mutta tulosta ei. Saas nähdä joutuuko D leikkauspöydälle. Toivottavasti ei.
Ensi kisakausi on joka tapauksessa förbi. Jos ottaisi tavoitteeksi sen, että pääsisi edes ratsastamaan ruunalla, ettei se ihan kokonaan näivety.
Pirkko
Kauden päätavoite on ehdottomasti saada tamma kantavaksi. Sulho on valittu ja se on Blue Horse Hotline. Valitsin orin, jonka emänisä on De Niro, koska tästä yhdistelmästä tulisi vähän samantyyppinen Donnerhall-linjaus kuin Tomppa on. Tomppa on sen verran onnistunut painos, että yritän yrittää :) samaa ellen parempaa maailmanluokan orilla. Hotline sopii lisäksi tyypiltään Pirkolle ja tuo siihen toivottavasti myös isänisän Gribaldin myötä lisää ratsastettavuutta.
Tepa ratsastaa Pirkolla alkukaudesta muutamia kilpailuita, joista nyt mainittakoon oripäivien yhteydessä kilpailtava kutsukilpailu Laatuarvostelun kymmenelle parhaalle. Tamma pitäisi myös kantakirjata. Kantakirjaus tapahtunee Niinisalossa 7.5.
Reiska & Tomppa
Reiskan ja Tompan aion viedä Ypäjän Kyvyt esiin -tilaisuuksiin. Reiska osallistuu molempiin mutta Tomppa vain yhteen. Sillä kun ei tilastoleimansa takia muutenkaan ole mahdollisuuksia finaalipaikkaan. Kyvyt esiin -jälkeen molemmat pojat lähtevät laitumelle, ja Reiskakin saa hyvin ansaitun lomansa, joka kestää syksyyn saakka.
Että tämmöisiä suunnitelmia. Taitaa ensi kesä mennä tätiratsastajan osalta ratsasteluksi. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kesä.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Riittääkö maalaisjärki?
Nuorten hevosten käsittely ja koulutus ovat olleet viime aikoina kovasti esillä eri foorumeissa. Keskiössä ovat olleet niin koulutusmetodit kuin ns. tätiratsastajan soveltuvuus nuorten hevosten kouluttamiseen.
Välillä tuntuu, että nuorten hevosten koulutuksessa pitäisi olla aina jokin muodikas metodi, jota noudattaa orjallisesti. Onko tosiaan niin, että maalaisjärjellä ei enää pärjää? Tietysti voidaan myös miettiä sitä, että onko urbanisoituneessa ratsastuskulttuurissa enää edes mahdollisuutta maalaisjärkeen. Täällä maalla voi vielä ajatella maalaisesti, onneksi.
Minua häiritsee noin yleensä ihmisissä ehdottomuus. Ihmiset, jotka julistavat olevansa oikeassa ja muut väärässä, ovat pelottavia. Niin myös tässä nuorten koulutusasiassa: yhtä oikeaa totuutta ei ole. Roomaan on monta tietä, sano. On laulavan hevoskuiskaajan tie, virolaisvahvistuksen tie, raavaan ravimiehen tie, amerikkalaisen gurun tie, entisen pankinjohtajan tie, ranskalaisen olympiavoittajan tie, ruotsalaisen konsensuksen tie, venäläinen valtatie ja huittislaisen tätiratsastajan tie…
Tätiratsastajan tie nuoren hevosen koulutukseen on ainakin simppeli kuten tätiratsastaja itse: varsat käsitellään kunnioittamaan ihmistä maitovarsasta saakka. Jos jotakin nuoren hevosen kanssa päätetään tehdä, se tehdään loppuun saakka.
Tätiratsastaja myöntää auliisti sen, että etenkin orivarsojen ja nuorten hevosten käsittelyyn tarvitaan välillä raakaa voimaa ja kestävyyttä, jota naisihmisillä ei aina ole. Joskus vain pitää jaksaa pitää vastaan niin kauan, että polle lakkaa pyristelemästä. Siksi hänelle ei ole ollenkaan häpeällistä myöntää, että mies kouluttaa varsat maasta käsin, niin että käsittely sujuu ongelmitta myös tätiratsastajalta tai muilta niitä käsitteleviltä.
Varsojen rapsuttelu on paitsi mukavaa myös tarpeellista luottamuksen syntymisen kannalta. Mutta kyllä meillä ihmisen käsi tekee muutakin kuin vain rapsuttelee. Nykyisessä ratsuhevoskulttuurissa vaan tuntuu olevan täysin kiellettyä sanoa ääneen, että joitakin hevosia on pakko joskus mojauttaa. Eivät ne hevoset toisiltaankaan pyytele: -Voisitko olla niin ystävällinen, että luovuttaisit johtajan paikan minulle? Konstit ovat aivan toiset.
Ja koska tätiratsastaja ei ole mikään ammattilainen, hän jatkaa tällä maalaisjärki-metodillaan muutaman varsansa koulutusta, niin kauan kuin sitä maalaisjärkeä riittää.
Välillä tuntuu, että nuorten hevosten koulutuksessa pitäisi olla aina jokin muodikas metodi, jota noudattaa orjallisesti. Onko tosiaan niin, että maalaisjärjellä ei enää pärjää? Tietysti voidaan myös miettiä sitä, että onko urbanisoituneessa ratsastuskulttuurissa enää edes mahdollisuutta maalaisjärkeen. Täällä maalla voi vielä ajatella maalaisesti, onneksi.
Minua häiritsee noin yleensä ihmisissä ehdottomuus. Ihmiset, jotka julistavat olevansa oikeassa ja muut väärässä, ovat pelottavia. Niin myös tässä nuorten koulutusasiassa: yhtä oikeaa totuutta ei ole. Roomaan on monta tietä, sano. On laulavan hevoskuiskaajan tie, virolaisvahvistuksen tie, raavaan ravimiehen tie, amerikkalaisen gurun tie, entisen pankinjohtajan tie, ranskalaisen olympiavoittajan tie, ruotsalaisen konsensuksen tie, venäläinen valtatie ja huittislaisen tätiratsastajan tie…
Tätiratsastajan tie nuoren hevosen koulutukseen on ainakin simppeli kuten tätiratsastaja itse: varsat käsitellään kunnioittamaan ihmistä maitovarsasta saakka. Jos jotakin nuoren hevosen kanssa päätetään tehdä, se tehdään loppuun saakka.
Tätiratsastaja myöntää auliisti sen, että etenkin orivarsojen ja nuorten hevosten käsittelyyn tarvitaan välillä raakaa voimaa ja kestävyyttä, jota naisihmisillä ei aina ole. Joskus vain pitää jaksaa pitää vastaan niin kauan, että polle lakkaa pyristelemästä. Siksi hänelle ei ole ollenkaan häpeällistä myöntää, että mies kouluttaa varsat maasta käsin, niin että käsittely sujuu ongelmitta myös tätiratsastajalta tai muilta niitä käsitteleviltä.
Varsojen rapsuttelu on paitsi mukavaa myös tarpeellista luottamuksen syntymisen kannalta. Mutta kyllä meillä ihmisen käsi tekee muutakin kuin vain rapsuttelee. Nykyisessä ratsuhevoskulttuurissa vaan tuntuu olevan täysin kiellettyä sanoa ääneen, että joitakin hevosia on pakko joskus mojauttaa. Eivät ne hevoset toisiltaankaan pyytele: -Voisitko olla niin ystävällinen, että luovuttaisit johtajan paikan minulle? Konstit ovat aivan toiset.
Ja koska tätiratsastaja ei ole mikään ammattilainen, hän jatkaa tällä maalaisjärki-metodillaan muutaman varsansa koulutusta, niin kauan kuin sitä maalaisjärkeä riittää.
torstai 12. helmikuuta 2009
Neljä viikkoa oripäiviin
Aamukampa sen kun harvenee; neljä vaivaista viikkoa oripäiviin. Reiska on siinä kunnossa, kuin se on todennäköisesti myös neljän viikon päästä, jos nyt sitten ei mitään ikävää satu. Viimeinen neljä viikkoa mennään samalla ohjelmalla kuin ennenkin: ei muutoksia suuntaan eikä toiseen.
Tämän videon sisältö osoittaa, että oripäiville valmistautuminen on varsin hämärää hommaa.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Luento Jalostuspäivillä Lappeenrannassa 13.2.
Tätiratsastaja sai jokunen aika sitten kutsun tulla luennoimaan Lappeenrantaan jalostuspäiville 13.2.2009. Aiheeksi annettiin varsan markkinointi erityisesti internetissä. Joku teistä lukijoista varmasti pohtinee, että mitä ihmeen asiantuntemusta tätiratsastajalla on varsan markkinointiin. Pohdinnat osuvat täysin oikeaan: ei mitään. Tätiratsastaja on myynyt tasan yhden oman kasvattinsa.
Asiantuntemusta löytyy sen sijaan internetistä, markkinoinnista sosiaalisessa mediassa. Tätiratsastaja ihmettelee sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa sekä markkinoinnissa päivittäin, osana siviilityötään.
Luennon taustaa:
Jalostuspäivien luento perjantaina 13.2. käsittelee uusia kanavia varsan markkinoinnissa, sillä uusi kohderyhmä vaatii uudenlaisen lähestymistavan. ”Digiajan natiivit” eli verkossa kasvaneet on kohderyhmänä haasteellinen myös kasvattajille. Digiajan natiivit ovat tottuneet aivan toisenlaiseen tiedonhankintaan ja markkinointiin kuin tämän päivän keski-ikäiset.
Alkaneella 2000-luvulla sosiaalinen media on mullistanut internetin käytön. Tavalliset, stabiilit web-sivut jäivät 1990-luvulle. Nykyisin netissä vietetään aikaa, solmitaan ystävyyssuhteita, tuotetaan materiaalia, verkostoidutaan, toisin sanoen toimitaan sosiaalisesti. Nettisosiaalisuus ei kuitenkaan ole pelkästään nuorten asia vaan myös keski-ikäiset ovat löytäneet tiensä internetin sosiaalisiin verkostoihin. Siitä kertovat esimerkiksi Facebookin käyttäjätilastot: http://www.facebook.com/press/info.php?statistics .
Luennon sisältöä:
Perustelen luennossa sitä, miksi pelkkä myynti-ilmoitus lehdessä tai internetin kauppasivulla ei saavuta enää koko kohderyhmää. Sisältö pureutuu siihen, miten kasvattaja voi terävöittää varsojensa markkinointia uuden ajan internetissä.
Luennolla käyn läpi perusteet siitä, miten verkostoissa voi varsaansa markkinoida, kuinka rakentaa nykyisiä ja uusia asiakkaita paremmin palvelevat internet-sivut, kuinka olla paremmin hakukoneen löydettävissä, miten tehostaa kansallista ja kansainvälistä markkinointia sekä verkostoitua muiden kanssa (harrastajat, pro-amatöörit sekä ammattilaiset).
Annan käytännön vinkkejä ja esimerkkejä, miten markkinoinnin sosiaalisessa mediassa voi aloittaa hyvin pienellä työllä. Osa toimenpiteistä vaatii vain hieman aikaa, ei välttämättä yhtään rahaa. Annan myös ohjeita sosiaalisen median markkinointisäännöistä; miten välttää pahimmat mokat. Teen lisäksi ehdotelman siitä, miten potentiaalisten asiakkaiden ja pelaajien mielenkiintoa on mahdollista kasvattaa.
Asiantuntemusta löytyy sen sijaan internetistä, markkinoinnista sosiaalisessa mediassa. Tätiratsastaja ihmettelee sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa sekä markkinoinnissa päivittäin, osana siviilityötään.
Luennon taustaa:
Jalostuspäivien luento perjantaina 13.2. käsittelee uusia kanavia varsan markkinoinnissa, sillä uusi kohderyhmä vaatii uudenlaisen lähestymistavan. ”Digiajan natiivit” eli verkossa kasvaneet on kohderyhmänä haasteellinen myös kasvattajille. Digiajan natiivit ovat tottuneet aivan toisenlaiseen tiedonhankintaan ja markkinointiin kuin tämän päivän keski-ikäiset.
Alkaneella 2000-luvulla sosiaalinen media on mullistanut internetin käytön. Tavalliset, stabiilit web-sivut jäivät 1990-luvulle. Nykyisin netissä vietetään aikaa, solmitaan ystävyyssuhteita, tuotetaan materiaalia, verkostoidutaan, toisin sanoen toimitaan sosiaalisesti. Nettisosiaalisuus ei kuitenkaan ole pelkästään nuorten asia vaan myös keski-ikäiset ovat löytäneet tiensä internetin sosiaalisiin verkostoihin. Siitä kertovat esimerkiksi Facebookin käyttäjätilastot: http://www.facebook.com/press/info.php?statistics .
Luennon sisältöä:
Perustelen luennossa sitä, miksi pelkkä myynti-ilmoitus lehdessä tai internetin kauppasivulla ei saavuta enää koko kohderyhmää. Sisältö pureutuu siihen, miten kasvattaja voi terävöittää varsojensa markkinointia uuden ajan internetissä.
Luennolla käyn läpi perusteet siitä, miten verkostoissa voi varsaansa markkinoida, kuinka rakentaa nykyisiä ja uusia asiakkaita paremmin palvelevat internet-sivut, kuinka olla paremmin hakukoneen löydettävissä, miten tehostaa kansallista ja kansainvälistä markkinointia sekä verkostoitua muiden kanssa (harrastajat, pro-amatöörit sekä ammattilaiset).
Annan käytännön vinkkejä ja esimerkkejä, miten markkinoinnin sosiaalisessa mediassa voi aloittaa hyvin pienellä työllä. Osa toimenpiteistä vaatii vain hieman aikaa, ei välttämättä yhtään rahaa. Annan myös ohjeita sosiaalisen median markkinointisäännöistä; miten välttää pahimmat mokat. Teen lisäksi ehdotelman siitä, miten potentiaalisten asiakkaiden ja pelaajien mielenkiintoa on mahdollista kasvattaa.
perjantai 6. helmikuuta 2009
Valmentajana hevoskauppias
Hevosurheilun 6.2. artikkeli Hevoskauppa hallitsee valmennuksia? kertoo norjalaisessa ratsastusurheilussa keskustelun keskiöön nostetusta aiheesta: hevoskauppias maajoukkuevalmentajana. Voiko maajoukkuevalmentaja olla puolueeton valmentaja ja myydä samalla valmennettaville hevoset. Artikkelissa pohditaan lisäksi, onko syytä miettiä samaa myös Suomessa.
Tätiratsastajan mielestä on erittäin tärkeää, että tällainen aihe nostetaan julkiseen keskusteluun. Onhan se nyt selvä, että etenkin kun kyseessä ovat poni- ja junioriratsastajat, näitä jääviysasioita on mietittävä, oikeasti. Valmentajana ei voi toimia sama henkilö, joka myy ratsastajille hevoset. Miksikö ei?
Ensinnäkin on todennäköistä, että hevosen tai ponin oston rahoittavat henkilöt, jotka tietävät, että hevosella on sekä etu- että takapää. Toinen puree ja toinen potkii. Ts. poni-isiltä ja -äideiltä saattaa puuttua kokonaan tietämys itse hevosista ja koko urheilusta. Miten tällaiset henkilöt voisivat ikinä olla kykeneviä arvioimaan, mikä poni tai hevonen heidän lapselleen soveltuu? Tämä tehtävä on siis jätettävä valmentajalle, johon on vanhempien luottaminen.
Mutta entäpä, jos valmentaja on hevoskauppias, joka myy valmennettavalleen hevosen? Onko valmentaja todella myynyt sen parhaan ja sopivimman? Voiko oman, taloudellisen hyödyn sivuuttaa täysin? Eri asia on, jos kyseessä on kokenut senioriratsastaja. Hän on yleensä kykenevä arvioimaan omat taitonsa suhteessa hevoseen sekä siihen, että myyjänä toimii hänen valmentajansa.
Entäpä sitten jos valmentaja onkin vielä maajoukkuevalmentaja? Valmentaja, joka lupaa myydessään hevosen, että jos tämän hevon ostaa on maajoukkueessa tai ainakin maajoukkueen valmennusrenkaassa? Paha paikka sekä poni-juniorille että hänen mistään-mitään-tietämättömille vanhemmilleen. Olisihan se todella jotain; päästä sinne maajoukkueeseen.
Maajoukkuevalmentajan elinkeinoon ei voi puuttua. Elää hänenkin täytyy. Voisiko kuitenkin sitä rajoittaa, että valmentaja ei saa myydä hevosia valmennettavilleen? Tämänkin kieltäminen voi olla vaikeaa jo valmennussuhteen määrittelyn vuoksi. Joka tapauksessa on hyvä, että asia on nostettu esiin.
Tätiratsastajan valmentaja on pysynyt samana juniorivuosista alkaen. Tärkein tekijä valmennussuhteen jatkumiselle on ollut luottamus, luottamus valmentajan sanaan. Valmentaja ole koskaan yrittänyt myydä valmennettavalleen mitään, ei edes seuraavaa valmennusta. Monesti valmentaja onkin kertonut miettineensä, vieläkö se mahtaa se tämän valmennuksen jälkeen tulla… Aina on tullut, entistä sisuuntuneempana.
Tätiratsastajan mielestä on erittäin tärkeää, että tällainen aihe nostetaan julkiseen keskusteluun. Onhan se nyt selvä, että etenkin kun kyseessä ovat poni- ja junioriratsastajat, näitä jääviysasioita on mietittävä, oikeasti. Valmentajana ei voi toimia sama henkilö, joka myy ratsastajille hevoset. Miksikö ei?
Ensinnäkin on todennäköistä, että hevosen tai ponin oston rahoittavat henkilöt, jotka tietävät, että hevosella on sekä etu- että takapää. Toinen puree ja toinen potkii. Ts. poni-isiltä ja -äideiltä saattaa puuttua kokonaan tietämys itse hevosista ja koko urheilusta. Miten tällaiset henkilöt voisivat ikinä olla kykeneviä arvioimaan, mikä poni tai hevonen heidän lapselleen soveltuu? Tämä tehtävä on siis jätettävä valmentajalle, johon on vanhempien luottaminen.
Mutta entäpä, jos valmentaja on hevoskauppias, joka myy valmennettavalleen hevosen? Onko valmentaja todella myynyt sen parhaan ja sopivimman? Voiko oman, taloudellisen hyödyn sivuuttaa täysin? Eri asia on, jos kyseessä on kokenut senioriratsastaja. Hän on yleensä kykenevä arvioimaan omat taitonsa suhteessa hevoseen sekä siihen, että myyjänä toimii hänen valmentajansa.
Entäpä sitten jos valmentaja onkin vielä maajoukkuevalmentaja? Valmentaja, joka lupaa myydessään hevosen, että jos tämän hevon ostaa on maajoukkueessa tai ainakin maajoukkueen valmennusrenkaassa? Paha paikka sekä poni-juniorille että hänen mistään-mitään-tietämättömille vanhemmilleen. Olisihan se todella jotain; päästä sinne maajoukkueeseen.
Maajoukkuevalmentajan elinkeinoon ei voi puuttua. Elää hänenkin täytyy. Voisiko kuitenkin sitä rajoittaa, että valmentaja ei saa myydä hevosia valmennettavilleen? Tämänkin kieltäminen voi olla vaikeaa jo valmennussuhteen määrittelyn vuoksi. Joka tapauksessa on hyvä, että asia on nostettu esiin.
Tätiratsastajan valmentaja on pysynyt samana juniorivuosista alkaen. Tärkein tekijä valmennussuhteen jatkumiselle on ollut luottamus, luottamus valmentajan sanaan. Valmentaja ole koskaan yrittänyt myydä valmennettavalleen mitään, ei edes seuraavaa valmennusta. Monesti valmentaja onkin kertonut miettineensä, vieläkö se mahtaa se tämän valmennuksen jälkeen tulla… Aina on tullut, entistä sisuuntuneempana.
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
FWB:sta Hannoveriin
Eilen, tammikuun viimeisenä päivänä pidettiin Suomen Hannover-yhdistyksen perustamiskokous Ypäjällä. Oletan ainakin näin tapahtuneen. Yhdistyksen puuhaihmisinä toimivat kadehdittavan aktiiviset ratsuhevoskasvattajat. On hienoa, että jollakin löytyy vielä energiaa kasvatukseen liittyvään yhdistystoimintaan jokapäiväisen hevostelun lisäksi. Kaikenlainen tiedon hankinta ja sen mahdollistaminen esimerkiksi koulutusten sekä opintomatkojen muodossa on pelkästään suomalaista ratsukasvatusta edistävä asia. Joten onnea ja menestystä Suomen Hannover-yhdistykselle!
En voi kuitenkaan olla ihmettelemättä sitä, että Hannover-yhdistyksen perustajajäseniin lukeutuu viimevuonna Suomen ratsujalostusliiton (RJL) hallitukseen valittu Helena Niiranen. Totta kai, on hyvä asia, että Suomen ratsujalostuksen kannalta merkittävässä asemassa oleva ihminen on kiinnostunut FWB:n ulkopuolisista asioista, laajemmalla sektorilla. Mutta Hannover on kuitenkin Suomessa FWB:n kanssa kilpaileva kantakirja, ja RJL on FWB:n etu- sekä rotujärjestö.
Siksi Niirasen aktiivisuus uudessa Hannover-yhdistyksessä herättää Tätiratsastajassa hieman hämmennystä. Pitäisikö se tulkita RJL:n virallisena tukena ja hyväksyntänä kaikille Suomessa olemassa oleville ja tuleville ratsuhevoskantakirjoille? Vai onko niin, että edes RJL:n hallituksen jäsenet eivät enää usko FWB:iin mahdollisuuksiin? Pohtia voi myös sitä, onko Niirasen Hannover-aktiivisuus henkilökohtainen kannanotto RJL:n toimintaa kohtaan, sillä mikä liekään yksittäisen jäsenen vaikutusmahdollisuus ko. yhdistyksessä. (Kiitos ja anteeksi, että tätiratsastaja jälleen kerran löysi sisäisen mattieskohytösensä :)).
Suomessa on nyt sitten mahdollisuus kantakirjata ratsuhevosensa ainakin FWB-, Oldenburg-, KWPN-, Trakehner- sekä Hannover-kantakirjoihin. Korjaa jos olen väärässä. Se on pelkästään hieno asia, että valinnan mahdollisuuksia on. Tulevaisuus näyttää, osoittautuuko keski-eurooppalaisiin kantakirjoihin liittyminen kasvattajalle taloudellisesti kannattavammaksi kuin kotimaisessa FWB:ssä pysytteleminen. Ajatuksena siis on, että esim. Hannover menee paremmin kaupaksi kuin FWB. Luulenpa kuitenkin että Suomessa syntynyt Hannover on samanlainen kummajainen Euroopassa kuin FWB:kin. Hyvälle hevoselle löytyy aina markkinat edusti se sitten, mitä tahansa kantakirjaa: Hyvän tilastonkin saa kaupaksi hyvään hintaan.
Mielestäni uusia mahdollisia markkinakanavia tärkeämpi asia FWB:n kanssa kilpailevissa kantakirjojen rantautumisessa Suomeen on se, että niihin on mahdollista saada hevosia, joita FWB ei hyväksy. Esimerkkitapauksena voidaan pitää Osmiumia. Olisihan se suorastaan noloa, että ne olisivat jääneet täällä koto-suomessa tilastoiksi. Eikä tätiratsastaja olisi halunnut Larsonkaan jälkeläisiä tilastorekisterissä nähdä.
En voi kuitenkaan olla ihmettelemättä sitä, että Hannover-yhdistyksen perustajajäseniin lukeutuu viimevuonna Suomen ratsujalostusliiton (RJL) hallitukseen valittu Helena Niiranen. Totta kai, on hyvä asia, että Suomen ratsujalostuksen kannalta merkittävässä asemassa oleva ihminen on kiinnostunut FWB:n ulkopuolisista asioista, laajemmalla sektorilla. Mutta Hannover on kuitenkin Suomessa FWB:n kanssa kilpaileva kantakirja, ja RJL on FWB:n etu- sekä rotujärjestö.
Siksi Niirasen aktiivisuus uudessa Hannover-yhdistyksessä herättää Tätiratsastajassa hieman hämmennystä. Pitäisikö se tulkita RJL:n virallisena tukena ja hyväksyntänä kaikille Suomessa olemassa oleville ja tuleville ratsuhevoskantakirjoille? Vai onko niin, että edes RJL:n hallituksen jäsenet eivät enää usko FWB:iin mahdollisuuksiin? Pohtia voi myös sitä, onko Niirasen Hannover-aktiivisuus henkilökohtainen kannanotto RJL:n toimintaa kohtaan, sillä mikä liekään yksittäisen jäsenen vaikutusmahdollisuus ko. yhdistyksessä. (Kiitos ja anteeksi, että tätiratsastaja jälleen kerran löysi sisäisen mattieskohytösensä :)).
Suomessa on nyt sitten mahdollisuus kantakirjata ratsuhevosensa ainakin FWB-, Oldenburg-, KWPN-, Trakehner- sekä Hannover-kantakirjoihin. Korjaa jos olen väärässä. Se on pelkästään hieno asia, että valinnan mahdollisuuksia on. Tulevaisuus näyttää, osoittautuuko keski-eurooppalaisiin kantakirjoihin liittyminen kasvattajalle taloudellisesti kannattavammaksi kuin kotimaisessa FWB:ssä pysytteleminen. Ajatuksena siis on, että esim. Hannover menee paremmin kaupaksi kuin FWB. Luulenpa kuitenkin että Suomessa syntynyt Hannover on samanlainen kummajainen Euroopassa kuin FWB:kin. Hyvälle hevoselle löytyy aina markkinat edusti se sitten, mitä tahansa kantakirjaa: Hyvän tilastonkin saa kaupaksi hyvään hintaan.
Mielestäni uusia mahdollisia markkinakanavia tärkeämpi asia FWB:n kanssa kilpailevissa kantakirjojen rantautumisessa Suomeen on se, että niihin on mahdollista saada hevosia, joita FWB ei hyväksy. Esimerkkitapauksena voidaan pitää Osmiumia. Olisihan se suorastaan noloa, että ne olisivat jääneet täällä koto-suomessa tilastoiksi. Eikä tätiratsastaja olisi halunnut Larsonkaan jälkeläisiä tilastorekisterissä nähdä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)