Nuorten hevosten käsittely ja koulutus ovat olleet viime aikoina kovasti esillä eri foorumeissa. Keskiössä ovat olleet niin koulutusmetodit kuin ns. tätiratsastajan soveltuvuus nuorten hevosten kouluttamiseen.
Välillä tuntuu, että nuorten hevosten koulutuksessa pitäisi olla aina jokin muodikas metodi, jota noudattaa orjallisesti. Onko tosiaan niin, että maalaisjärjellä ei enää pärjää? Tietysti voidaan myös miettiä sitä, että onko urbanisoituneessa ratsastuskulttuurissa enää edes mahdollisuutta maalaisjärkeen. Täällä maalla voi vielä ajatella maalaisesti, onneksi.
Minua häiritsee noin yleensä ihmisissä ehdottomuus. Ihmiset, jotka julistavat olevansa oikeassa ja muut väärässä, ovat pelottavia. Niin myös tässä nuorten koulutusasiassa: yhtä oikeaa totuutta ei ole. Roomaan on monta tietä, sano. On laulavan hevoskuiskaajan tie, virolaisvahvistuksen tie, raavaan ravimiehen tie, amerikkalaisen gurun tie, entisen pankinjohtajan tie, ranskalaisen olympiavoittajan tie, ruotsalaisen konsensuksen tie, venäläinen valtatie ja huittislaisen tätiratsastajan tie…
Tätiratsastajan tie nuoren hevosen koulutukseen on ainakin simppeli kuten tätiratsastaja itse: varsat käsitellään kunnioittamaan ihmistä maitovarsasta saakka. Jos jotakin nuoren hevosen kanssa päätetään tehdä, se tehdään loppuun saakka.
Tätiratsastaja myöntää auliisti sen, että etenkin orivarsojen ja nuorten hevosten käsittelyyn tarvitaan välillä raakaa voimaa ja kestävyyttä, jota naisihmisillä ei aina ole. Joskus vain pitää jaksaa pitää vastaan niin kauan, että polle lakkaa pyristelemästä. Siksi hänelle ei ole ollenkaan häpeällistä myöntää, että mies kouluttaa varsat maasta käsin, niin että käsittely sujuu ongelmitta myös tätiratsastajalta tai muilta niitä käsitteleviltä.
Varsojen rapsuttelu on paitsi mukavaa myös tarpeellista luottamuksen syntymisen kannalta. Mutta kyllä meillä ihmisen käsi tekee muutakin kuin vain rapsuttelee. Nykyisessä ratsuhevoskulttuurissa vaan tuntuu olevan täysin kiellettyä sanoa ääneen, että joitakin hevosia on pakko joskus mojauttaa. Eivät ne hevoset toisiltaankaan pyytele: -Voisitko olla niin ystävällinen, että luovuttaisit johtajan paikan minulle? Konstit ovat aivan toiset.
Ja koska tätiratsastaja ei ole mikään ammattilainen, hän jatkaa tällä maalaisjärki-metodillaan muutaman varsansa koulutusta, niin kauan kuin sitä maalaisjärkeä riittää.
2 kommenttia:
Kuulostaa ihan järkeviltä ajatuksilta. Usein riittää maalaisjärki. Systeemejä on monia ja tottakai jokaisella omanlaisensa.
Meillä varsoja käsitellään paljon. Ne totutettaan nopeasti päitsiin. Siis ehkä noin päivän vanhoina. Saman tien aloitetaan myös harjailu ja jalkojen nostelu ja talutus tarhaan/laitumelle. Ei, ei niiden kanssa leikitä, vaan käsitellään samoin kun aikuisia hevosiakin.
Kun ne täyttävät vuoden ne totutetaan suitsiin ja kuolaimiin ja valjaisiin ja niitä aletaan ajaa perästä. Näin ne tottuvat toimimaan ihisen kanssa ja luottamus vahvistuu. Ne myös oppivat pidättävät ja kääntävät ohjasotteet. Kesällä ne saavat kärryt peräänsä. Ajamme varsoilla pari kertaa viikossa pikku lenkkejä, 10-20 min, kunnes ne siirtyvät 3-vuotiaana (yleensä vasta syksyllä) ratsutettaviksi.
Hyppyytän kujassa kaikkia varsojani. Yleensä ne nauttivat siitä. Hyppyharjoitukset aloitellaan jo vuotiailla, jolloin toki esteet ovat pikkuruisia ja kujaan mennään ehkä kaksi-kolme kertaa.
3-vuotiaiden ratsutuksessa olen käyttänyt virolaisvahvistusta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että olen huomannut hänen olevan ehdottomasti paras. Yleensä muutamien ratsastuskertojen jälkeen olen päässyt itse jatkamaan hyvin käsiteltyjen hevosteni ratsuttamista.
Siis näin meillä. Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä :)
Aika samoilla eväillä mennään meillä kuin teilläkin. Paitsi että ohjasajoa ei ole juurikaan tehty. Homma on jäänyt aina valjaiden osto -puheiden tasolle.
Pitäsi oikeasti mennä markettiin ja ostaa ne valjaat. Saisi tuo ukko-kultakin verestellä muistojaan vanhoista hyvistä ajoista, jolloin hevosilla oli vielä kärryt perässä.
Lähetä kommentti