Syksyllä sänkkärille

Todistettavasti tätiratsastaja on uskaltautunut kouluaitojen ulkopuolelle.

Tanskandoggi nimeltä Totilas

Edward Galilla on häikäisevän musta maailmanennätysoriinsa Totilas; minulla häikäisevän musta mutta ei kovinkaan ennätyksellinen Potilas (jos ei oteta huomioon kaikkien klinikkakäyntien yhteenlaskettua loppusummaa). Potilas alias Durando on jälleen klinikkakäynnin tarpeessa. Johan tässä parit kisat jo päästiinkin. Joista ensimmäiset menivät hyvin ja toiset huonosti.

Pitäisi jo tällä kokemuksella ymmärtää Potilasta paremmin ja tietää, että kun se menee huonosti, vikaa on jossain. Onneksi lihasrevähdystä ei tällä kertaa, ainakaan vielä, ole vaan epäilen kipeytynyttä takavuohista. No katsotaan...

Mutta vielä Galiin ja Totilakseen. Oli riemastuttavaa lukea perjantain Hevosurheilusta Leena Allerinin Totilas-kuvaus: "Oriista tulee mieleen hieman hömelö tanskandogin pentu, kun se kuin hidastetussa kuvassa ravistaa hieman päätään ja päättää sitten kokeilla miltä tuntuu hypätä hetkeksi aavistuksenomaisesti kahdelle jalalle. Ja sen jälkeen taas mennään. Ei muuta kuin myllypyörimään ja diagonaalin läpi muutamalla askeleella lisättyä ravia."

Ja journalistitko ilmaisevat asiat ymmärrettävästi, selkeästi ja hyvää suomen kieltä käyttäen? Lainaus olisi sopinut Hevosurheilua paremmin teokseen: Oudot unet ja niiden tulkinta.

Minä en Totilaksesta tanskandoggia saa vaikka, kuinka yrittäisin tavoitella tätä toimittajan rakentamaa tunnelmaa. Tanskandogit eivät ole sporttisia eivätkä älykkään näköisiä (älä suutu jos sinulla on tanskandoggi) kuten Totilas vaan pikemminkin sen näköisiä, että ne ovat aina aika "pihalla". Tai sitten en vain käsitä, mikä on se todennäköisin vaihtoehto.