Vielä viikko Kasvattajapäiviin 2009

Ensi viikonlopulla suuntana on jälleen Kasvattajapäivät-häppening Ypäjällä. Jotenkin tuntuu, että vuosi on vierähtänyt ihan hirvittävän nopeasti, ja taas ollaan vuosikalenterin kohdassa Kasvattajapäivät.

Omia varsojahan meiltä ei nyt tänä vuonna tule, mutta kolme muiden varsaa meidän tallista on tulossa, kaksi tamma ja yksi ori. Kolmikko on ollut nyt muutaman viikon täällä laiteltavana. Molemmat tammat toimivat ihan superhyvin ja alkavat olla näyttämiskunnossa noin niin kuin ulkoiselta olemukseltaankin.

Sulo-oria sen sijaan täytyy vielä hieman viimeistellä ensi viikon aikana. Sulolla on hieno ravi, jonka esiin saattamiseen tarvitaan toistaiseksi 2,5-metrinen ”taikasauva”. Sauvaa on heilauteltava sopivin väliajoin takajalkojen takana, mikä tarkoittaa sitä, että saan myös itse pistellä melko rivakasti töppöstä toiseen eteen pysyäkseni vauhdissa. Mutta vielä on treeniaikaa jäljellä.

Sulon ulkoinen olemus on myös viimeistelyn tarpeessa, sillä se ei ole vieläkään luopunut talviturkistaan kokonaan. Toisaalta sen ymmärtää; ”Siperia” kun on opettanut poikaa varsin kovalla kädellä. Meille tuotiin itsevarma laumanjohtaja, joka oli tottunut olemaan ylipäällikkö.

Reiska ja Tomppa ovat kollegiaalisesti pistäneet isottelijan järjestykseen, ja Sulo onkin laumassa nykyisin hylkiöosastossa. Vain Topi kelpuuttaa sen hetkeksi vierelleen. Lienee siis selvää, että orin hormonituotantokaan ei ole päässyt nousuun lainkaan, eikä karva näin ollen ole ainakaan vielä saanut näyttävää orisilausta.

Näillä siis mennään kohti ensi viikonloppua.

Ai niin, unohtui ihan mainita, että D menee edelleen mukavasti. Muutama viikko niin uskaltaudun taas valmennukseen. Harkitsen myös pian laukanvaihtotreenin aloittamista.

Voihan tilasto!

Eipä olekaan tullut kommentoitua Hevosurheilun artikkeleita vähään aikaan. Tätiratsastaja on tullut ilmeisesti vähän laiskaksi kirjoittelemaan. Oikeasti kuitenkin tuolla siviilipuolella on ollut niin paljon kirjoiteltavaa, että nämä harrastukset joutuvat väistymään.

Nyt HU:ssa oli perjantaina kuitenkin sellainen juttu, johon on pakko laittaa muutama kommentti. Artikkeli Königin’s Sohn ja Rotschild J edelleen ratsuoriiden kermaa sai jopa matemaattisesti täysin lahjattoman humanistin niskavillat nousemaan kattoa kohti. Margit Tikclen kirjoittaa Terttu Peltonen tekemästä tutkimuksesta Suomessa vaikuttaneiden ratsuoriiden jälkeläisistä.

Olen siis paljasjalkainen humanisti enkä paljon voi tilastoista ymmärtää, mutta sen ymmärrän että tässä tutkimuksessa on liian monta kohtaa pielessä: vuosiotokset (joita siis kolme 2002, 2005 ja 2008) eivät voi Suomen oloissa olla satunnaisia. Jälkeläisten määrä on kaikilla hevosilla täällä niin pieni, että tilastollista merkitsevyyttä ei synny. Pitäisi ottaa sanotaan nyt ainakin kymmenen vuotta, mieluiten kaikki tähän mennessä kilpailleet oriiden jälkeläiset.

Tutkimuksen pahin moka on se, että se ei ota huomioon jälkeläisten määriä. Rotschild J ja Konigin’s Sohn ovat saaneet varmasti eniten tammoja koko Suomen ratsukasvatushistorian ajan johtuen osittain siitä, että astuivat pitkään ja hartaasti :). Sellaisilla astutusmäärillä tulee jo pakostikin jokunen onnistunut yksilö. Tilasto pitäisikin suhteuttaa niin, että se huomio astutusmäärien vaikutuksen lopputulokseen.

Lisäksi esimerkiksi Masterin siirtovarsat lasketaan mukaan tilastoon. Yhtään Suomessa alkunsa saanutta Masterilaista ei näissä tilastoissa edes voi olla. Niin että jos näitä tilastoja tehdään, ne pitäisi tehdä edes jotenkin ajatuksella.

Mitä siis täti tahtoo sanoa, älä aina usko mitä lehdessä lukee. Mielenkiinnolla odotan, että joku tekisi oikeasti relevantin tilaston Suomessa astuneiden oriiden vaikutuksista. Siihen tarvitaan kuitenkin näkemyksen lisäksi tilastollista osaamista ja avuksi muita ohjelmia kuin Microsoft Office -pakettia. Edes päivitetty versio 2007 ei riitä.

Ihokuorintaa ja irtokenkiä

Mistä tietää että on hinkannut tarpeeksi koulukuvioita kentällä? Siitä, kun oma takamus näyttää siltä, kun sitä olisi vedelty hiomakoneella, karkeimmalla versiolla. Empä voi sanoa olleeni yleensä kovin iloinen näistä istumalihaksiini kohdistuneista "rasitusvammoista". Nyt kuitenkin tuntuu siinä mielessä hyvältä, että on päässyt ratsastamaan niin paljon, että sinkkivoiteilla sun muilla rasvoilla on taas käyttöä :). Mutta ei mennä sen enempää yksityiskohtiin.

Durando alkaa siis olla taas iskussa. Väistöt alkavat sujua, samoin siirtymiset, laukka pyörii paremmin ja ruuna on muutenkin innokkaampi tekemään töitä. D myös vertyy nopeasti eikä sen liikkuminen muistuta enää Wilson Kirwaa Paso Doblen pyörteissä.

Itselläni on kuitenkin se ajatus, että tällä kaudella en Durandolla starttaisi. Sen lihaskunto on kuitenkin vielä heikko, eikä mitään kehitystä muutenkaan ole talven aikana tullut. Ajattelin keskittyä mieluummin uusien asioiden opettamiseen. Jos vaikka saisi laukanvaihdot kesän aikana sujumaan, ja sitten katsoisi myöhemmin syksyllä jos joihinkin karkeloihin osallistuisi.

Kuukausi pitäisi vielä kuntoa kohottaa ennen kuin uskaltaudun treeneihin. Puoli vuotta on viime kerrasta vierähtänyt. En todellakaan usko, että Kerstin-täti paljon päätäni silittelee, korkeintaan vastakarvaan. On siis parempi mennä paremmassa kunnossa, niin että edes kunto kestää vaikka meno ei muuten kaksiselta näyttäisikään.

Tänään oli kuitenkin sellainen päivä, että en päässyt harjoittamaan kaipaamaani keskivartalokuorintaa, koska jälleen kerran sekä D että Reiska olivat vapautuneet yhdestä etukengästä. Että se voikin olla ärsyttävää. Miksi nuo pollet eivät voi arvostaa sitä, että joku tekee niille pedikyyrin kerran kuussa. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa astella siihen tapaan tuolla tarhassa, ettei sotke omien kynsiensä päälle. Nii-in!