Onko tulevaisuuden hevosen pitäjällä oltava 100 hehtaarin maatila ja vähintään 100 000 euron vuosittaiset tulot? Perjantain 12.12. Hevosurheilun Vieraskynässä Juha Salonen kysyy: ”Onko eläinten elintasokilpailu alkanut?” Erittäin ajankohtaisessa kirjoituksessaan Salonen on huolissaan ympäristöhallinnon ajamasta uudesta eläinsuojelukäsitteestä, jossa hänen mielestään hevosia inhimillistetään ja niille vaaditaan paremmat elinolosuhteet kuin enemmistöllä maapallon ihmisistä on käytössään. Salonen ottaa kantaa myös uusiin hevosten pitoa koskeviin, tiukentuviin ympäristömääräyksiin.
Salonen kertoo eläinsuojelun ylilyönneistä naapurimaassamme Ruotsissa ja otaksuu, että on vain ajan kysymys, milloin samanlaisia ylilyöntejä tapahtuu täällä meillä Suomessa. Salosen mielestä hevosen on saatava elää hevosen elämää päivittäisine mutakylpyineen. Kun lakeja ja säädöksiä tekevät urbaanit, maalaiselämästä vieraantuneet ihmiset seuraukset ovat sen mukaisia: naapurit voivat tehdä eläinsuojeluviranomaiselle ilmoituksen mitä, meille maalaisille, käsittämättömimmästä syystä: esim. tarha on liian kurainen, tarhassa ei ole kuivaa kohtaa tai suojaa sateelta, tarha on talvella jäinen ja liukas tai hevosella on liian pieni tarha 100 hehtaarin laitumen sijaan.
Toki me kaikki hevosihmiset haluaisimme tarjota hevosellemme aina kuivan tai jäättömän tarhan, mutta Suomen olosuhteissa se ei vaan ole aina mahdollista. Nyt kun vettä on satanut yhteen putkeen kolme kuukautta eikä pakkasesta ole tietoakaan, tarhat muistuttavat lähinnä sikolättiä. Täällä meillä vettä on joka paikassa niin paljon, että se ei enää laske mihinkään. On myös hyvin todennäköistä, että kun pakkanen vihdoin tulee, seuraavaksi tarhat ovat jäisiä. Toki aion kunnostaa tarhat sopimaan paremmin nykyiseen, leutoon talveen. Mutta kuiviksi jäättömiksi niitä ei saa kuin maalämmitysjärjestelmällä. Tähänkö sitten pitäisi ryhtyä? Syyllistynkö siis eläinten huonoon kohteluun viedessäni hevoseni näihin ulkoilemaan näihin olosuhteisiin?
Onneksi ainakaan lähin naapurini ei ole sitä mieltä. Kohta 90 ikävuottaan lähestyvä teräsmummo jaksaa ihmetellä nykyistä hevosenhoitoa eikä voi ymmärtää, miksi hevoselle laitetaan loimia tai syötetään lisärehuja; ennen perunankuoret ja oluen mäski riittivät. Ei siis tarvitse pelätä, että ainakaan naapurini hälyttäisi viranomaiset paikalle.
Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Pekka Soini vastaa Salosen kirjoitukseen vain ympäristökysymysten osalta, mikä on helppo ratkaisu. Ympäristötalkoisiin on kaikkien osallistuttava, myös hevosihmisten. Se on selvä. Mutta tähän toiseen asiaan, hevosten tiukentuviin olosuhdevaatimuksiin, hän ei ota kantaa. Mielestäni kuitenkin Hippoksen kaltaisen organisaation on pidettävä julkista keskustelua yllä siitä, miten ja milloin hevosten elinympäristö on Suomen olosuhteissa hyvä. Ylilyönnit mahdollistava lainsäädäntö vaikeuttaa hevosten pitoa ja siten koko hevostaloutta. On helppo piiloutua virkakielisten ilmausten taakse ja puhua normikokonaisuuksista, prosesseista ja kategorisista määräyksistä. Näin välttyy ottamasta kantaa mihinkään ja varmistaa sen, ettei oikeasti sano yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti