Pakkasin eilen aamuvarhaisella Durandon ja Pirkon koppiin ja lähdin navigoimaan treeneihin Ypäjälle. Pirkko pääsi mukaan aivan ensimmäistä kertaa. Kuten tapanani on, jokin hässäkkä piti taas järjestää. Puhelimesta loppui akku matkalla, laturia ei tietenkään ollut mukana enkä ollut huomannut sopia valmennuksen tarkkaa osoitetta K.N:n kanssa. Purin hevoset estehallin ja -kentän edessä, sillä yleensä olemme jommassakummassa. Nyt ketään ei kuitenkaan näkynyt mailla halmeilla. Pari K.N:n valmennuksesta puhuvaa ratsastajaa meni traikkumme ohi, joten päätin sännätä Durandon kanssa heidän peräänsä. Ennen kuin löysin oikean paikan olin kiertänyt lähes koko Ypäjän hölkäten. Saavuin valmennukseen siis hyvin verrytelleenä (lue valmiiksi puolikuolleena.)
Valmennus sujui kaikesta huolimatta hyvin. Durando oli oikein reipas, eikä sunnuntaisesta hyytymisestä ollut tietoakaan. (Näin jälkiviisaana voinkin todeta, että starttaaminen oli todella tyhmää.) Harjoittelimme takaosakäännöksiä (jotka ovat kyllä vielä aika kesken) ja siirtymisiä keskilaukan ja harjoituslaukan välillä. Durandon ravi sai tällä kertaa kehuja napakkuudesta, hyvä hyvä!
Pirkon vuoro oli sitten Durandon jälkeen, ja minä olin entistä verrytelleempi :). Pirkkokin suoriutui oikein hyvin siitä huolimatta, että se joutui olemaan isolla kentällä aivan yksikseen. Alkuun sitä jännitti aika paljon ja niin taisi minuakin. Pirkko kuitenkin rentoutui ja esitti oikein hyviä pätkiä kaikissa askellajeissa. Niin hyviä, että K.N.:n kehuista ei meinannut tulla loppua. Olo oli melko epätodellinen. Kaikkien näiden vuosien ja hevosten jälkeen K.N:n valmennuksessa olin mitä ilmeisimmin onnistunut kärräämään näytille hevosen, joka on nyt sitten on The Hevonen. Ja se hevonen on vielä oma kasvattini. Ihmeiden aika ei ole sittenkään vielä ohi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti