keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kesälomaprojektien lähtötilanne - Video check


Tomppa näyttää nyt tältä 4-vuotiskesänään. Tavoitteena pidän sitä, että saisin ruunan kunnon kasvamaan lomani aikana sen verran, että polle jaksaisi pidempään kuin 20 minuuttia menemättä maitohapoille. Tompan peruskunto aivan olematon omasta laiskuudestani johtuvista syistä. Toisaalta ei ole mikään kiire. Tilastorupuruunat eivät pääse edes laatuarvosteluun.


Mitä tähänkin nyt sanoisi? Kivoja ympyröitä... Kuukauden päästä voisin pystyä samaan harjoitusravissa :). Reiskan kanssa ei voi (ainakaan näillä taidoilla) ottaa muuta tavoitetta kuin sen, että saisi ohjien toiseen päähän edes gramman sadasosan. Tyhjä ja jännittynyt lentävä hollantilainen. Ei onnistu nenä eteen ja kaula pitkäksi. Ratsastan siis justiinsa siinä muodossa, kuin saan edes jonkilaisen tuntuman ruunan suuhun. 


Durando on hyvässä kunnossa, koska olen vihdoin oppinut tietämään, missä sen rajat ovat: Ei liikaa kokoavaa työskentelyä eikä takaosan "ahdistelua". Kaivoin laukanvaihdot pitkästä aikaa esiin ja ajattelin, että voisi tehdä niistä sujuvat kesäloman aikana. Kisoihin en itse ruunaa enää vie, mutta katsotaan jos tuo Emmi taas menisi alueen aikuisratsastusmestaruuksiin (vaimitkänenytoli).

Ei kommentteja: