Tompan laidunkausi jäi tänä vuonna lyhyeksi. Se onnistui hankkimaan itselleen pienen haavan takapolveen. Haava parani nopeasti mutta arpeuma repesi uudelleen, minkä jälkeen haavasta alkoi työntyä lihasta ulos. Se näytti siltä kuin joku tunkisi HK:n sinistä haavareistä ulos. Great! Eihän siinä tietenkään muu auttanut kuin hakea oripoika kotiin parantumaan. Haavan arvioitu paranemisaika on jotakuinkin kuukauden luokkaa, joten kotiin saa poika täksi kesäksi jäädäkin.
Eläinlääkärikulut ovat tietysti nousseet haavan hoitamisen myötä tähtitieteellisiksi: puhdistusta, antibioottikuureja, siistimistä ja liikalihan leikkuuta. Hyvästi perheen kesälomamatkat ja kokolihapihvit! En malttaisi odottaa sitäkään, kun haava on arpeutunut kunnolla ja siihen voi levitellä jotakin ihmevoidetta, jonka tarkoitus on estää liikalihan syntyminen. Ja halpaahan sekin on: vain vaivaiset 100 egeä tuubi.
Tomppa on silti ehtinyt kovasti komistua ja kasvaa kesän aikana. Tämä kotisiitoksen helmi ei miellytä pelkästään omaa silmääni, vaan niin hoitavat eläinlääkärit kuin muutkin hevosimmeiset ovat sitä ihastelleet. On ollut hauska vastata Tompan isäoria koskeviin kyselyihin, että ”ei… ei… ei tämä ole Don siitä eikä tästä, ei R- eikä S-linjasta. Ei… ei… ei ole ollut kallis. Tuollahan tuo pappa, rupu-ruuna seisoo karsinassa.”
Aika tietysti näyttää, millainen ratsu Tompasta kehittyy. Mutta tällä hetkellä en tätä tilasto-oriani vaihtaisi kovin helposti kantakirjauskelpoiseen. Tiedän, tiedän… tällaiset kotisiitokset eivät ole hyväksyttäviä miltään kantilta: Tilastovarsat eivät ole kelpoja mihinkään, ne eivät ole jalostusta ensinnäkään, niitä ei pitäisi missään tapauksessa tuottaa, koska laatuyksilöitäkin on saatavilla ja jos orilautakunta on jonkun oriin hylännyt, se on huono ori se eikä sitä näin ollen pidä käyttää edes kwpn-jalostuksessa. PISTE.
Mutta kyllä sitä makkaraakin joku tarvitsee. Minä ainakin nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti